Hymysi, se kumma tunne rinnassa, jota en saa millään selitettyä
Ripaus ylpeyttä, täydellistä ylpeyttä sekä omistushalua.
Ei, enemmän. Minun.
Syvä ääni sisällä, joka huutaa: Minun.
Ja kun sanot, että haluat, että sinun kotisi on minun kotini ja toisin päin,
minä olen valmis tekemään sinulle kodin sinnekin missä sinulla ei ole hyvä olla.
Sillä minulle koti ei ole seiniä, ei tauluja seinällä ja jääkaappimagneetteja.
Minulle koti on sinun äänesi, sinun tuoksusi, sinun sielusi.
Se kumma tunne rinnassa, tiedättehän. Sellainen kupliva.
Minun.
Olin kadonnut pimeyteen, luin sinulle siitä uusintaa puhelimeen.
Muistin miltä minulta oli tuntunut kirjoittaessa joka sana.
Olin yksin, rikki, vajavainen.
Mutta nyt olen löytänyt lämmön,sinut ja huulesi, jotka elvyttävät heikot keuhkoni
Olen löytänyt aamuauringon taas sekä hetket.
Hitaasti löydän itseni, tiedostan itseni, hymyilen.
Minähän osaan olla onnellinen. Kas kummaa.
Nyt minä en enää ole yksin, ja vaikka olen rikki ja vajavainen, saan olla sitä.
Sillä tiedän, että tulen korjautumaan, sinä et nimittäin paranna haavojani naiivisti.
Sinä puet minut turvaan sanoillasi, kosketuksellasi
Annat minun nuolla omat haavani kiinni, niin, että olen oman elämäni herra.
niin, että vuosia myöhemmin voin sanoa, että minä olin vahva.
Vaikka sinä autoit.
Se kumma tunne rinnassa, tiedättehän.
Se kumma tunne rinnassa,
kun rakastaa jotakuta niin paljon,
että se itkettää.
